Onhan tämä niin kehno maa, vai onko?
Jälleen on julkaistu yksi kansainvälinen arviointi Euroopan maiden välisestä kilpailukyvystä, ja yllätys, yllätys, Suomi tuli siinäkin ykköseksi, ennen Luxemburgia ja Sveitsiä.
Samalla on myös todettu että alueiden välisessä mittelössä Suomen alueet menestyvät Euroopan keskitasoa paremmin, ja Helsingin seutu on jopa kakkosena, heti Brysselin jälkeen. Eikä Itä-Suomellakaan siinä huonosti käy! Brysselillä on toki omat julkiset tulolähteensä, mutta Suomen alueiden on menestyttävä paljon enemmän omillaan, mikä antaa niiden listasijoitukselle enemmän arvoa.
Jokikinen kerta kun näitä kansainvälisiä menestystarinoita julkaistaan, niin jostain Suomesta löytyy ‘erikoisasiantuntija’ joka toteaa että “väärin mitattu”! Ja niinpä nytkin, mikäli on paikallisia lehtiä uskominen.
(Lue koko kirjoitus…)
Kommentteja (1)
Yliopisto-opiskelijoiden terveystutkimus kertoo karua kieltä opiskelijaelämän hektisyydestä ja vaatimuksista. Tutkimuksen mukaan psyykkisistä oireista kärsii viikoittain yli viidesosa miehistä ja kolmasosa naisista. Opiskelijoiden kokemat keskittymisvaikeudet, masentuneisuus ja ahdistuneisuus ovat merkittäviä opiskelua hidastavia tekijöitä. Opintojen kelkasta tippuu nopeasti ja liikkuvaan junaan on tunnetusti vaikea hypätä: rästiin jääneet suoritukset ja tentit kostautuvat nopeasti ja loppupeleissä jo pelkkä ajatus kampukselle menemisestä saa kylmän hien pintaan.
Helvetin historia -luentosarja jatkui tuossa muutama viikko sitten, sarjahan alkoi jo keväällä. Kaikenkaikkiaan teologian tohtori Kari Kuula pitää aiheesta 13 luentoa, jotka voi sittemmin kuunnella Kantin verkkosivuilla.
Muistan vallan hyvin vuoden 1973 ns. öljykriisin ajan, kun öljyn markkinahinta yhtäkkiä pomppasi kolminkertaiseksi, ja sitten energiaa ruvettiin ‘säästämään’.