“Netti sielä missä sinäkin”
Ylläoleva lause putkahtaa, tosin hieman eri muodoissa, tämän tästä
teleoperaattorien mainoksissa.
Ei tiedä itkeäkö vai nauraako, sillä langaton laajakaista on lähinnä
surkeaa pilaa 3G-alueiden ulkopuolella.
Ennenkuin heristävät sormet nousevat, kerron, että olen hankkinut kokemusta niin DNA:n, Elisan, Saunalahden kuin Sonerankin langattomista nettiyhteyksistä nin sanotuilla 2G-alueilla.
Omat kokemukseni ovat 2G-yhteyksistä, että DNA:lla on surkein verkko. Puolenkymmentä kilometriä kirkonkylän tukiasemalta, eikä sinne ei edes kunnolla pääse.
Elisan ja Saunalahden liittymillä pääsee verkkoon, mutta yhteys yskii todella pahasti ja usein katkeaa.
Soneralla on yhtä hidas yhteys kuin edellisillä, mutta se ei katkea. Enkä ole odottanutkaan muuta kuin päästä lukemaan sähköpostiani mökillä. Mutta miten luet, jos et pääse edes verkkoon?
Ongelma on yhteinen 2G-alueilla, joita on valtaosa maamme pinta-alasta. Kokemukseni jakavat hyvin monet eri puolilla Suomea. Silti teleoperaattorien mainonta antaa ymmärtää, että hankittuasi langattoman laajakaistan, tiedon valtaverkot ovat sinun.
Miksi myytte Mersua Mossen koneella, hyvät teleoperaattorit?
Miksi myyntitilanteessa ei kerrota, että yhden megan kokoisella liittymällä katselee 3G-alueella vaikka jalkapalloa läppärillä, mutta 2G-alueella voi olla, että et pääse edes verkkoon? Tuskaista palautetta tulee tänne toimitukseenkin sellaisilta Kantin sivustojen käyttäjiltä, jotka asuvat maaseudulla tai viettävät kesiään mökeillä..
Joku viikko sitten meillä uutisoitiin, että Suomi on jäänyt jälkeen laajakaistojen kehityksen kärkimaista. Tutkimus koski kaapeliyhteyksiä ja niiden kokoja.
Kuinkahan alhaalla olisimme, jos nämä langattomat “laajakaistat”, hädin tuskin muutaman kymmenen kilobitin nopeuteen kykenevät ihmeet, olisi otettu mukaan vertailuryhmiin? Eiköhän olisi parempi ottaa meillä tavoitteeksi koko maan kattavan 3G-verkon rakentaminen ensin, ja sitten vasta puhua kattavasta 100:n megan kaapeliverkosta.
- Kari Salmela
jotenkin tuntuu käsittämättömältä se millaisin ylisanoin noita dataliittymiä myydään kuluttajille. päivänselväähän on, ettei 3G-peitto ole maanlaajuinen, mutta asiakkaille pitäisi tarjota realistisia peittoaluekarttoja joissa eroteltaisiin 3G-, 2,5G- ja 2G-verkkojen peittoalueet edes kutakuinkin järkevästi - sisätiloista käytettynä.
läppärin kanssa kannattaa yrittää parannella peittoaluetta nostamalla tikku piuhan päässä pystyyn, eli kiinnittämällä se esimerkiksi näytön laitaan siten, että itse tikku nousee näytön reunan yli.