Esiinmarssi
Oletko koskaan suunnitellut ryhtyväsi työntekoon opiskelujesi ohessa, tai ehkäpä teet niin parhaillaan? Tai ehkä olet yksi niistä, jotka saivat omina opiskelija-aikoinaan nostaa halpaa opintolainaa ja elää hieman nykypäivän opiskelijaa leveämmin tai ainakin huolettomammin.
Haluaisitko tietää, millaiselta nykypäivän opiskelijasta tuntuu?
Ehkäpä minä voin kertoa.
Olen yksi niistä, jotka marssivat kuluvalla viikolla kaduilla opintorahan korotuksen puolesta - opiskelijahan minä siis, mutta en mikään aktivisti. Opinahjoni on Kuopion Yliopisto ja pääaineeni yrittäjyys. Yritän myös mahdollisuuksieni mukaan käydä töissä viikoittain pienessä päivittäistavarakaupassa kaupungin keskustan tuntumassa. Blogissani aion kertoa siitä opiskelijaelämästä, jonka itse tunnen: miten yrittää istua sekä aktiivisesti luennoilla, että hoitaa hyvin hommat osa-aikapestissä kaupankassana. Käytännössä juoksen jatkuvasti paikasta toiseen, ja aina välillä toinen aivolohko saattaa jäädä matkalle..
En ole koskaan haaveillut kirjailijan urasta, eikä minulla sellaiseen taitoa olisikaan. Päätin kuitenkin ryhtyä blogaajaksi siitä huolimatta. Kannatan ajatusta ”yrittänyttä ei laiteta”. Mielestäni on hyvä yrittää ja itsensä kannattaa pistää likoon. Mitä väliä siitä, vaikka olisikin aluksi hieman kankea tämä kirjoitustyyli. Ajatukset ratkaisevat. Se, miten uralleni blogaajana jatkossa käy, on vielä arvoitus. Mutta ei takerruta siihen - jos haluat tietää millaisia ajatuksia erään opiskelijan päässä liikkuu, niin seuraa tätä!
Terv. Noora, elämäänsä aika tyytyväinen nainen
Toimitus toivottaa Nooran tervetulleeksi K-blogiin.
Mainittakoon myös, että Nooran haastattelu löytyy täältä:
» Valtio kyykyttää opiskelijoita
Mukavaa bongata tuttuja täältä. Hyviä kannanottoja täällä. Tsemppiä kevättalveen töissä ja koulussa. Itse vaikutan nykyisin Jyväskylässä. Tänne siis tulin, kuten ajattelinkin. Terkuin, Laura