Mikä minusta tulee isona?
Maakunnan yläkoulujen ysiluokkalaisten vanhemmille järjestetyssä vanhempainillassa kerrottiin nuorten tekemien koulutusväylä- ja ainevalintojen tärkeydestä. Eipä käy kuulijajoukkoa tai kotona odottavia isänmaamme toivoja kateeksi. Tuntuu aika hurjalta ajatella, että yhdeksäsluokkalaisella pitäisi olla selvät sävelet tulevasta ammatistaan tai edes mahdollisista ainevalinnoistaan peruskoulun jälkeisissä opinnoissa. Käsi sydämelle: kuinka moni meistä työskentelee ammatissa, josta haaveili rippikouluikäisenä? Tai on kulkenut viivasuoraa polkua koulutusasteelta seuraavalle ja siitä opintoja vastaavaan työhön?
Itse olen tykästynyt aiemmin tänä syksynä haastattelemani tutkija Mauno Rönkön kellumisteoriaan. Hänen tutkijanuransa on edennyt askel kerrallaan vaiheesta toiseen ilman varsinaisia tietoisia päätöksiä uralla etenemisestä. Ja huomaattehan, että tällä kellumisteorialla ei ole mitään tekemistä haaleassa vedessä kellumisen kanssa. Mutta sen sijaan sillä on paljonkin tekemistä kaaosteorian kanssa. Tuntematonta ajattelijaa siteeraten: “vapaassa pudotuksessa” olevat vapaat radikaalit pyrkivät järjestäytymään ajan oloon niiden itsensä ja ympäristön kannalta parhaiten sopivaan muotoon, koska se on kaikkien kannalta parempi niin. Eli yleensä asiat järjestäytyvät myös uusissa olosuhteissa ajan oloon.
Luulen, että elämä on tarttumista hyviltä tuntuviin asioihin ja tilaisuuksiin. Ja parasta taitaa olla se, että koskaan ei tiedä, milloin niitä tilaisuuksia ja uusia mahdollisuuksia tulee vastaan.
Oman jälkikasvuni ammatinvalintakuviot ovat muuten harvinaisen selviä. Meillä asuu yksi tuleva poliisisetä ja yksi traktorismies. Ja lopuksi vastakysymys otsikon kysymykseen: onko kaikkien pakko kasvaa isoiksi?
- Anne Haapalainen
Itse luulin, että minusta tulee isona prinsessa, näyttelijä tai lentoemäntä.
Lentoemännäksi ei pituus riitä, prinsessaksi ei ilmeisesti riitä sukupuu - tai sitten minulle ei ole kerrottu kaikkea - eikä näyttelijänlahjojakaan ole, vanhemmille hätävalekin näkyi aina päälle päin.
Kouluttautuminen on muutenkin ollut melko epäsuoraa etenemistä, välillä junnaamista. Jos olisi ollut pakko päättää jo yläasteella se, mitä minusta tulee isona, väitän että hukkaan menisi nekin aatokset. Ja ennen kaikkea ne ponnistukset.
Itse tykkään enemmän tuosta kellumisesta kaaosteorian keskellä.